Kuka ohjaa elämääsi?

Oletko ikinä miettinyt päätöstä tehdessäsi, kuka päätökset oikeasti tekee? Teetkö ne itse vai vaikuttaako valintoihin ja päätöksiin joku ulkopuolinen taho? Jätätkö asioita tekemättä, koska sinulle on sanottu, ettet ole hyvä siinä, ja niin ei kannata tehdä, vaikka itse oikeasti haluaisit sen tehdä. Päätöksiämme estävät monesti pelot ja uskomukset, joita on iskostettu meidän alitajuntaan joko median, opettajan, vanhempien, ystävien tai omien negatiivisten kokemusten kautta.

Kerronpa teille henkilökohtaisen tarinan. Lukio aikana minulla oli englannin opettaja joka ei uskonut minun osaavan englantia. Hän näiden kolmen vuoden ajan antoi 4 ja 5 englannin kokeesta ja kertoi suoraankin, etten tule ikinä oppimaan englantia.  En ollut ainoa, jolle hän tätä teki, ja tiesin jo silloin että hänen tapansa kouluttaa oli epäreilu. Muutama ystäväni jopa lopetti lukion hänen takiaan. Yhdelle ystävälle hän sanoi suoraan: “why don’t you just give up?”. Muissa aineissa pärjäsin hyvin ja silloin kun opettajan sijainen tarkisti kokeet sain kokeesta 8. Meinasin jäädä englannin takia luokallekin, mutta keväisin kävin uusinnoissa ja opettelin ulkoa kaiken mitä kirjasta löytyi. Lähdin aupairiksi Lontooseen ja huomasin, että minähän ymmärrän täysin mitä nämä puhuvat ja uskalsin jopa lähteä opiskelemaan siellä. Olin kolme vuotta ihan rikki tämän opettajan takia ja pidin itseäni huonona. En kuitenkaan antanut periksi. Jos olisin uskonut tätä opettajaa loputtomiin,  olisi elämäni ollut monta kokemusta köyhempi. Tilannetta helpotti tietenkin ystävät, jotka kannustivat ja näkivät sen mitä en itse nähnyt.

Suosittelen tutkimaan mistä omat ajatukset koostuu, millaisia uskomuksia ja pelkoja itsellä on. Muista, mitä ajattelet ja puhut itsestäsi!

Päättämättömyys ja toisen mieleksi tehtävät päätökset tulevat syömään omaa minuutta jollain aikavälillä. Kannattaa kuulostella itseään ja miettiä mikä on unelmien välissä oleva piikkilanka-aita, onko se häpeä – en mä kehtaa- , onko se – ei mua valitse kukaan kuitenkaan , onko se – mä oon niin ruma ettei kukaan mua halua, – onko se mun vanhemmat saa kilarit jos lähden opiskeleen jotain muuta, – onko se – mä oon huono matikassa, koska meidän koko sukukin on – tai onko se – meidän suvussa syntyy vaan raksamiehiä…ei susta mitään insinööriä tule.

Tämä harjoite auttaa saamaan mielesi läsnäolevaan tilaan ja selventämään ajatuksia ja tavotteita: 

  • Sulje silmät
  • Keskity hengitykseen
  • Hengittäessä sisään laske viiteen. Ulos hengittäessä laske viiteen. Pidätä hengitystä ja laske kolmeen. Toista tämä noin 20 kertaa.
  • Ota paperia ja kirjoita siihen:
    – Kuka minä olen
    – Omat vahvuudet
    – Mitä haluan tuntea noin 6 kk päästä
    – Minne haluan mennä
    – Mitä haluan saavuttaa

Harjoite toimii jos kaipaat uudistusta esim työrintamalla. Pistä merkille oma mieli, joka tulee sanomaan : no ei susta nyt tollasta voi tulla, ei ole rahaa, -> nämä saattavat olla negatiivisia uskomuksia -> älä välitä niistä, vaan kirjota paperille silti ne asiat mitä toivot elämääsi. Voit myös laittaa sinne mistä asioista haluat eroon tunnetasolla ja muutenkin.

Voimaa päivääsi!

Elisa Nissinen

Valikko